姓名: JukkaVirtanen 英文名:- 性别:男 国籍:- 出生地:- 语言:- 生日:- 星座:- 身高:- 体重:-
Jukka Jalmari Virtanen (s. 25. heinäkuuta 1933 Jämsänkoski) on suomalainen televisioesiintyjä, kirjailija, runoilija, suomentaja, toimittaja, sanoittaja, näyttelijä, ohjaaja, lausuja ja laulaja.
Virtasen uralle mahtuu ohjauksia niin teatterissa kuin televisiossakin, elokuvarooleja, käännöksiä ja sanoituksia. Virtanen on kirjoittanut televisioaiheisia kolumneja Ilta-Sanomiin, pelaa viihdeväen Zoom-joukkueessa, harrastaa raveja ja jalkapalloa.
Virtanen oli mukana VEK (Jukka Virtanen, Aarre Elo, Matti Kuusla) työryhmässä, jonka viihdeohjelma Lumilinna voitti tv-ohjauksen Montreux'n Kultaisen Ruusun vuonna 1965. 1960-luvun alkuvuosina Virtanen osallistui Kankkulan kaivolla -radiohupailun käsikirjoittamiseen.
Virtanen on Uuden Iloisen Teatterin perustajajäseniä. Hän on tunnettu myös Levyraati- ja Runoraati-televisio-ohjelmista. Laulajana Virtasen kappaleita ovat muun muassa ”Hanna ja Niilo” (1969), ”Balladi pojasta nimeltä Vee” (1971), ”Perspirantti-Antti” (1972) ja ”Kaupungin rumin mies” (1974)[1]. Muiden levyttämiä sanoituksia Virtanen on tehnyt noin 250. Näistä tunnettuja ovat esimerkiksi ”Maalaismaisema”, ”Taas on aika auringon”, ”Konstan parempi valssi”, ”Seitsemän kertaa seitsemän” ja ”Hottentottilaulu”, joka on suomennosversio norjalaisen laulunsanoittaja-kirjailija Thorbjørn Egnerin kappaleesta ”Visen om vesle Hoa”[2].
Virtasen juuret ovat Jämsänkosken paperitehtaan yhteisössä, mistä on peräisin myös hyvin säilynyt murre. Myös Virtasen poika, Ville Virtanen, on tunnettu rooleistaan suomalaisessa teatteri-, elokuva- ja tv-elämässä.
Virtanen suomensi The Joulukalenteri -sarjan (1997) käsikirjoituksen ja näytteli sarjassa Iki-iäkästä ja kertojaa.
Virtanen toimi tshekkoslovakialaisen Rosvo-Rudolf-piirrossarjan suomenkielisessä versiossa nimihahmon ääninäyttelijänä ja kertojana.
23. heinäkuuta 2008 ilmestyi tribuuttialbumi Sanat Jukka Virtanen, joka sisältää eri suomalaislaulajien tulkintoja Virtasen sanoituksista. Syyskuussa järjestettiin konserttikiertue, jolla artistit esittivät hänen kappaleitaan.[3] Elokuussa 2008 Virtanen sai pitkästä sanoitusurastaan tunnustukseksi Juha Vainio -palkinnon.
Virtanen on kertonut avoimesti yksityiselämänsä vaikeuksista, kuten alkoholismista ja syöpään sairastumisesta. Hänen hyvä ystävänsä, pakinoitsija Seppo Ahti kiteytti Virtasen antaneen kasvot syövälle ja juovalle.[4]
Vuonna 2012 Virtanen palkittiin elämäntyöstään Kultaisella Venlalla.